Kulmalan puutarhojen historiaa
Kulmalan Puutarhojen historia uloittuu aina vuoteen 1977 asti, kun Lasse Kulmala aloitti tomaatin kasvihuoneviljelyn Perniössä. Aluksi tomaatteja viljeltiin lähinnä paikallisten kauppojen tiskeille. Tomaatinviljelyn lähdettyä käyntiin, Lasse kaipasikin jo vähän uusia haasteita ja Kulmalan puutarhoilla otettiin myös kurkku mukaan viljeltäväksi. Muutaman vuoden kuluttua kuitenkin päätettiin keskittyä puhtaasti tomaattiin ja kurkku jäikin niin kutsutusti tauolle aina siihen asti, kunnes se tuli mukaan luomutuotteena.
Lassesta pitää kertoa sen verran taustaa, että mies on sellainen, ettei hän oikein pysy paikoillaan eikä todellakaan jää laakereille lepäämään. Vuonna 1995 Lassen silmien eteen eksyi tuore tutkimus tomaatin luonnonmukaisesta viljelystä, hän innostui. Tomaattia ei vielä oltu viljelty luonnonmukaisesti varsinaisesti kaupalliseen käyttöön.
Julkaisut toimivat pohjalähteenä tomaatin luomuviljelyn aloittamiseen, siitä suuri kiitos julkaisujen kirjoittajille toki kuuluu (kirj huom. kaivan tarkemman tiedon esiin myöhemiin).
Muutaman vuoden luomutomaattien viljelyn jälkeen siirryttiin kokeilemaan kirsikkatomaattien luomuviljelyä. Se osottautui sen verran onnistuneeksi kokeiluksi, että Kulmalan puutarhoilla siirryttiin täysin kirsikkatomaattien luomuviljelyyn ja se jatkuu yhä tänäkin päivänä.
Niin tomaatit kuin kirsikkatomaatitkin olivat kuitenkin vain kausituotteita, joita kasvatettiin kesällä. Siksi Lassen oli löydettävä kasvi, jota voisi viljellä ympäri vuoden, että työntekijöillekin riittäisi töitä ympäri vuoden.
Luomusalaatin viljely oli Lassen ratkaisu. Mutta ongelmana oli se, että luomusalaattia ei yksinkertaisesti ollut vielä “olemassa”, kaikki olisi opeteltava itse ja keksittävä uusia viljelymenetelmiä. Lassen kokoinen haaste siis.
Luomusalaatti toi mukanaan myös tarpeen uusille kasvihuonetiloille, salaatti kun tarvitsee viileämmät kasvuolosuhteet kuin tomaatti tai kurkku. Vuokratilat löytyivät onneksi suhteellisen läheltä. Strömmän kanavan läheisyydessä, Germudsvedjassa sijaitsi entinen alkoholistiparantolan terapiakasvihuone, joka tarjosi hyvät puitteet salaatinviljelylle.
Salaatin luomuviljely ei tosiaan ollut helppoa, mutta peräksiantamaton Lasse ei luovuttanut. Yrityksen ja erehdyksen voimalla vastoinkäymiset voitettiin. Tekniikka hioutui kymmenen vuoden aikana, mutta kehitys jatkuu yhä tänäkin päivänä.
Kulmalan puutarhat onkin ylpeä historiastaan ja Lassesta. Lasse toimi suomalaisen luomusalaatinviljelyn alullepanijana ja pioneerinä. Lassen uraa uurtava työ palkittiinkin vuonna 2002 kun hän sain Vuoden Luomuyrittäjän palkinnon.
Luomuyrtit tulivat valikoimaan 2000-luvun alkupuolella. Perinteisten tillin, basilikan ja persiljan lisäksi vuosien varrella on kasvatettu rucolaa, sitruunamelissaa, villirucolaa ja muitakin yrttejä. Oli helppoa alkaa kasvattamaan yrttejä, kun niille kelpasi samat viljelymenetelmät pienin poikkeuksin, mutta samat ruukut kuitenkin kuin salaatillekin.
Kurkku palasi Kulmalan puutarhoille 2012, tällä kertaa luomuna.
Vuonna 2005 Kulmalan puutarhojen ohjaksiin tarttui tytär Jetta, Lassen jäädessä niin kutsutusti takapiruksi.
Lassen Luomussa yhdistyvät luonnon oma luomuvoima sekä perinteiset, puhtaat viljelymenetelmät. Tai kuten Lasse itse sanoo: Luomussa maistuu menneisyys ja tuoksuu tulevaisuus!